Lennä lomalle ja vuokraa matkakohteessa auto käyttöösi. Omatoiminen kiertomatka kaupungista toiseen on lomailua parhaimmillaan. Voit suunnitella reitin ja matkan tahdin oman maun mukaan. 

 
 

Kaupunkiloma Kööpenhaminassa

 
 

Family Kööpenhamina

 
 

Kööpenhaminasta Legolandiin ja hiekkadyyneille

Danmark – det er dejligt. Ihastuttavuutensa lisäksi Tanska on mukavan pieni maa, joten autolla ennätät nähdä paljon lyhyessäkin ajassa. Ohessa pari tärppiä, joista ainakaan ensimmäistä et voi jättää väliin, jos matkustat lasten kanssa.

Aina kiehtova Legoland
Billundissa sijaitsevassa Legolandissa vierähtää helposti parikin päivää. Valtavat Lego-rakennelmat on koottu 50 miljoonasta palikasta. Lisäksi Legolandissa on monipuolinen seikkailu- ja huvipuisto merirosvoineen, linnoineen ja lännenkaupunkeineen.

Taiteilijoiden ja hiekkadyynien Skagen
Jyllannin pohjoisrannat päättymättömine hiekkadyyneineen ja -rantoineen ja monine kylineen ovat erittäin viehättävät. Aivan pohjoisimmassa kärjessä sijaitseva Skagen on poikkeuksellisen viihty isä pieni kaupunki. Se on läpi aikojen ollut erityisesti taiteilijoiden suosiossa, sillä kauniiden maisemien lisäksi valon sanotaan olevan siellä erityisen otollinen maalaamiseen.

 

Kööpenhamina - henkilöauto

 

Kööpenhamina - farmariauto

 

Kööpenhamina - tila-auto

 

Perushintaan sisältyy edestakainen lento Helsingistä ja ennakkoon maksettavat lentokenttäverot ja matkustajamaksut sekä autonvuokraus, johon sisältyy rajoittamattomat kilometrit, kolarivakuutus, varkausvakuutus, kolmannen osapuolen turvan, lentokenttämaksun ja paikalliset verot. Lisäkuljettaja ja -varusteet, mahdollinen jättömaksu palauttaessa auto eri toimipisteeseen kuin mistä se on vuokrattu, sekä muut mahdolliset kohteessa perittävät maksut/paikalliset verot maksetaan paikan päällä luottokortilla.

Hinnat ja pistemäärät ovat yhdelle hengelle ja edellyttävät, että kaksi aikuista matkustaa yhdessä. Tila-autovuokrauksen yhteydessä hinnat ja pistemäärät ovat yhden hengen hintoja ja edellyttävät, että neljä aikuista matkustaa yhdessä. Hinnastossa mainitut automallit ovat kokoluokkansa esimerkkejä.

Lisävuorokaudet mahdollisia. Perillä voi olla korkeintaan yhden kuukauden.